Zarkus Poussa

Zarkus Poussa

Jukka Markus ”Zarkus” Poussa (s. Vihti) oli suomalainen muusikko. Hänen pääinstrumenttinsa olivat laulu, rummut ja lyömäsoittimet. Poussa kiinnostui musiikista jo varhain ja aloitti musiikkiopintonsa kitaratunneilla. Hän opiskeli Sibelius-lukiossa. Poussa opiskeli myös basson- ja kitaransoittoa Oulunkylän Pop & Jazz Konservatoriossa. Hän suoritti parturi-kampaajan ammattitutkinnon pikakurssina ja toimi ammatissa kolme vuotta ennen kuin palasi muusikon uralle tutustuttuaan tarkemmin lyömäsoittimiin. Markus Poussa asui avoliitossa näyttelijä-laulaja Vuokko Hovatan kanssa. Näyttelijä Maarit Poussa on hänen isosiskonsa. Taiteilijanimensä Poussa sai, kun hänen ystävänsä keksi hänelle DJ-nimeä mainoslehtiseen. Poussa soitti monissa yhtyeissä, kuten Pekassa ja Sudessa, Giant Robotissa, RinneRadiossa, Hemma Beastissa ja Anna-Mari Kähärän Orkesterissa. Hän oli myös muusikkona W-tyyli-televisiosarjassa ja vastasi musiikista Yle Femillä esitetyssä Nuottien matkassa -ohjelmassa sekä veti alkuvuodesta 2007 Subtv:llä esitettyä viihdeohjelmasarjaa Jokainen vieras on laulun arvoinen, jossa hän sävelsi, sanoitti ja äänitti päivässä kappaleen muusta kuin musiikista tunnettujen henkilöiden kanssa. Lisäksi hän näytteli Q-teatterissa sekä elokuvassa Saippuaprinssi. Poussa käytti paljon huumoria sanoituksissaan ja esiintymisissään. Poussan ensimmäinen sooloalbumi Love Tracks julkaistiin vuoden 2005 lopussa. Albumilla hän laulaa sekä suomeksi että englanniksi, soittaa lyömäsoittimia, kitaraa, bassoa ja syntetisaattoria sekä vastaa sävellyksistä, sanoituksista, äänityksestä ja miksauksesta. Vuonna 2007 Poussa oli mukana Ganes-elokuvan soundtrackissa, jossa hän esitti muutaman kappaleen Remu Aaltosen kanssa. Vuonna 2013 ilmestyi Poussan toinen sooloalbumi Positiivinen krapula, jonka lauluntekijänä Poussa toimi ja jossa hän laulaa kokonaan suomeksi. Poussa soitti myös Jukka Pojan yhtyeessä Kuules Crew. Poussa kuoli 24. tammikuuta 2016 saatuaan sairauskohtauksen Viking Linen M/S Gabriellalla, jossa hän oli ollut edellisenä iltana Kuules Crew'n keikalla. Hyttikäytävältä elottomana löydetty Poussa saatiin elvytettyä laivassa, mutta hän kuoli matkalla sairaalaan. Poussan muistokonsertti järjestettiin Helsingin Tavastialla 29. maaliskuuta 2016. Konsertissa esiintyivät muun muassa Ismo Alanko, Anssi Kela, Jukka Poika, Stig, Freeman, King Bong, Hemma Beast, Giant Robot, Anna-Mari Kähärä Orchestra ja Zarkus Poussa Orchestra.

Elokuvat